Tänään oli sitten ultra ja keuhkokuva. Minua jännitti kyllä. Jännitti ensinnäkin se, mitä mahdollisesti löytyy ja toisaalta se, pitääkö samalla ottaa ohutneulanäytettä. Inhoan neuloja, vaikka olen vertakin luovuttanut useita kertoja. Se luovuttaminen käsivarresta ei silti tunnu yhtään niin ikävältä ajatukselta kuin se, että pitäisi antaa jonkun pistää neulalla kaulaan. Ikävä ajatus kertakaikkiaan! Menin siis jännittäen röntgenosastolle ja ilmoittauduin. En ehtinyt istuakymmentä minuuttia kauempaa, kun jo pääsin sisään. Ensin röntgeniin. "Riisu ylävartalo paljaaksi" - käskettiin. Voi ei - eikö edes rintsikat saa jäädä! No tiesinhän toki, ettei, mutta silti tuntui epämiellyttävältä esiintyä vähäpukeisena, vaikka kyllähän röntgenhoitajat ovat varmasti kaikkeen tottuneet. Keuhkokuvauksen jälkeen sain ohjeet kävellä heti kaulan ultraan. Pääsin sinnekin saman tien sisään. Asetuin makuulle ja sanoin, että jännittää. Pyysin lääkäriä vielä selostamaan, mitä näkyy, sillä tieto rauhoittaa minua. Olin hyvin huojentunut, kun kuulin, ettei syöpäpesäkkeitä näy ollenkaan! Jiihaa! Mulla ei ainakaan ole kilpirauhasen syöpää! Mutta oikeasta kilpirauhasen lohkosta löytyi kaksi pientä struumakyhmyä ja lisäksi ilmeisesti useitakin pieniä kolloidikystia. Ohutneulanäytettä ei tarvinnut ottaa ja nuo löydökset ovat ilmeisestikin hyvin tavallisia ja sinänsä harmittomia. Niille ei siis tarvinne tehdä mitään. Viikon päästä on lääkäri ja kuulen sitten lisää, mikä minua vaivaa. Tai siis, mistä vajis johtuu. Kysäisenpä sitten, pienenevätkö struumakyhmytkin tyroksiinilla. Tällä hetkellä fiilikset ovat melko hyvät. Pääsiäistä lähdemme viettämään Ylläkselle ja toivotaan, että kukko munii oikein paljon tänä vuonna!

jännittää

Uusissa verikokeissa on käyty ja tuloksia odotellaan. Tällä viikolla menen kaulan ultraan ja keuhkoröntgeniin ja ne pelottavat vähän. Molemmat sinänsä kivuttomia, mutta pelkään sitä, mitä mahdollisesti löytyy. Samoin jännittää myös se, että ultrassa otetaan ohutneulanäyte, jos jotain epäilyttävää havaitaan ja se kai saattaa sattuakin.

Olotila vaihtelee niin kuin on tehnyt jo pitkään. Välillä olen niin väsynyt, että aloitettu liike, kuten sukan laittaminen jalkaan jää puolitiehen ja silmissä on tuijottava mitään näkemätön katse. Havahdun tilasta usein, siihen, kun mieheni tai joku lapsistani kaipailee. eikä pitkät yleensä pitkään ole päällä kerrallaan. Saatan myös nukahdella istuvilleen, ellei minulla ole todellista tekemistä. Toisaalta joskus yllättää energiapuuska, jolloin saan hetkessä aikaiseksi enemmän kuin normaaliviikon aikana yhteensä. Tällainen tarmonpuuska yllätti toissailtana ja sain askartelukamat järjestettyä ja niitä minulla on paljon. Nyt on pitänyt myös syntymäpäiviä järjestellä ja hyvin jaksoin, vaikka fyysisesti väsyttikin. Synttäreiden järjesteleminen nyt vain sattuu olemaan minulla mieluisaa puuhaa.

Kilpparioireet jatkuvat ja olen oikeastaan alkanut jopa odottaa lääkitystä, vaikka se ensin kauhistuttavalta ajatukselta tuntuikin. Olen ylenmäärin turvoksissa koko ajan ja paino vain nousee, vaikka yritän sitä pudottaa. Taas oli tullut viikossa 200 g lisää:-(

Joka päivä uusi tilanne pyörii mielessä. Olen tietoa hakenut netistä sekä yleislääkärin käsikirjasta ja näyttää siltä, että minulla on todennäköisesti aivolisäkkeestä johtuva vajaatoiminta ja usein aivolisäkeperäisten ongelmien taustalta löytyy jokin tuumori. Toivon kädet kyynärpäitä myöten ristissä, ettei minulta löydy kasvainta aivolisäkkeestä! Asia huolettaa kovasti, mutta silti tiedon etsiminen on auttanut ja helpottanut olotilaani. On kamalaa olla tietämätön ja pelätä sellaista mörköä, jota ei tunne. On huomattavasti turvallisempaa pelätä mörköä, josta jotakin tietää.

En haluaisi joutua leikattavaksi enkä tietenkään haluaisi, että aivoistani löytyisi mitään ylimääräistä, ei edes sellaista hyvälaatuista, jonka kanssa pystyisi elämään. Usein aivolisäkekasvaimet ovat hyvälaatuisia eli hautaan ne eivät yleensä vie - onneksi!

Ajatus siitä, että olenkin sairas, vaivaa minua nyt hiihtolenkeillä ja muutenkin normaalissa elämässä. Toisaalta saan vihdoin selityksen siihen, miksi välillä tuntuu, ettei jaksa kättä eikä jalkaa liikauttaa, kun keho tuntuu niin maitohappoiselta ja uupuneelta. Aamuisin tilanne on ehdottomasti pahin ja jotenkin virkistyn iltaa kohden.

Isku vasten kasvoja!

Kun ihminen on terve, löytyy elämästä paljon pieniä harmituksen aiheita ja niiden harmittelemiseen riittää energiaa. Kun terve ihminen kuuleekin olevansa sairas, alkaa hän nähdä enemmän niitä elämän hyviä asioita ja pienen harmituksen aiheet menettävät merkityksensä. Mutta niin vain on, että niitä elämän hyviä ja iloisia asioita varjostaa kuitenkin itkunsuolainen huoli tulevasta.

Tämä on minun henkilökohtainen tarinani siitä, kuinka perusterve ihminen saa yllättäen tietää olevansa sairas. Heti alkuun totean, että minua on aina ärsyttänyt ne ihmiset, jotka sanovat päivää tyyliin: "Voi voi kun on viime aikoina ollut huonoa vointia ja on pitänyt juosta lääkärissä sen ja sen vuoksi..." Lähisuvustanikin löytyy ihmisiä, joille omasta terveydentilasta puhuminen on pakkomielle. Itse en halua tulla sellaiseksi ihmiseksi, vaan haluan puhua ihmisten kanssa kaikenlaisista asioista. Perustan nyt tämän blogin oman hyvinvointini vuoksi, sillä minulle kirjoittaminen on keino järjestellä asioita ja käsitellä vaikeitakin asioita. Blogissa on myös se hyvä puoli, että sen lukeminen ja seuraaminen on vapaaehtoista ja jokaisen oma valinta. Minulla on myös toive, että joku kenties joskus saisi blogistani lohtua ja tietoa, jota tarvitsee, kuten minä olen saanut kolmesta löytämästäni blogista, joissa kilpirauhasasioita käsitellään.

Sairaskertomuksen osa 1 - Terveestä sairaaksi
Ilmoittauduin ystäväni innostamana painonhallintaryhmään, josta sain lähetteen rasva- ja sokeriarvojen mittaukseen. Labrakäynti oli vapaaehtoinen, utta tietysti halusin käydä! Yritin laihduttaa ennen painonhallintaryhmän käynnistymistä, mutta turhin tuloksin, vaikka aiemmin olinkin onnistunut pudottamaan painoa. Tietoa ja taitoa minulla on.
Eksyinkin eräänä iltana nettiin hakemaan tietoa painonhallinnasta vielä lisää ja päädyin kilpirauhasesta tiedottavalle sivustolle. Sitä en muista, mikä niistä sivuista oli kyseessä, mutta hätkähdin todella, sillä alle viidessä minuutissa tein itselleni diagnoosin kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Minulla oli lähes kaikki oireet, jotka sivulla kuvattiin. En oikeastaan säikähtänyt ja totta puhuen ajattelin, että tuo sairaus olisi hyvä sulkea pois, kun minulla nuo oireet kuitenkin on. En ajatellut, että minulla sairaus olisi. Soitin painonhallintaryhmän vetäjälle, joka oli kirjoittanut minulle labralähetteen ja pyysin, josko hän voisi lisätä siihen vielä kilpirauhaskokeet ihan varmuuden vuoksi - ja hän lisäsi. Kävin verikokeessa reilu viikko sitten perjantaina 22.2. Sitten unohdin asian. En ajatellut sitä ollenkaan ja elin terveenä tervettä elämää muun perheen sairastaessa influenssaa. Perjantaina 29.2., joka sattui vieläpä karkauspäiväksi menin työterveyslääkärille vain varmistamaan, että olen terve. Pyytelin anteeksi turhaa käyntiä ja selitin, että haluan vain varmistua, ettei minulla ole kilpirauhasen vajaatoimintaa. Siinä varmaan 5 minuuttia selittelin ja anteeksi pyytelin, kunnes lääkäri totesi tuosta noin vain, että "Olet ihan oikeassa - sinulla on tosiaan kilpirauhasen vajaatoiminta"
MITÄ!!!!!!!!! EI MINULLA VOI OLLA!!!!!! MITEN NIIN!!!!! MINÄHÄN VAIN HALUSIN VARMISTAA; ETTEI SITÄ OLE!!!!!!!!!!
Olin hämmentynyt ja melkein nauratti. Minua naurattaa usein hämmentävissä tai pelottavissa tilanteissa. Lääkäri selosti labra-arvoja a sitten kertoi, että joudun aloittamaan tyroksiini-lääkityksen, mutta että tarvitsen vielä jatkotutkimuksia.

Minusta tuli siis sairas ihminen viidessä minuutissa!

Pysyin melko hyvin kärryillä lääkärin selittäessä kilpirauhasasioita. Sen verran tiesin asiasta entuudestaan, että kilpirauhasen vajaatoiminnan kanssa pystyy yleensä elämään täysin normaalia elämää, kun lääkitys on kohdallaan. Myös yksi ystäväni syö tyroksiinia ja elää täysipainoista elämää.

...mutta aina kaikki ei ole niin yksinkertaista...
Illalla kotona vasta aloin miettiä, mitä lääkäri oli sanonut ja tutkin labra-arvojani. Aukaisin netin ja etsin tietoa.

Kilpirauhasen vajaatoiminta on 95% ssa tapauksia kilpirauhasesta itsestään johtuvaa ns. primaaria vajaatoimintaa. Tällöin viitearvojen yläpuolelle kohonnut tsh-arvo on ensimmäisiä merkkejä laboratoriotesteissä potilaan monien oireiden lisäksi. Muita arvoja ei joka paikassa välttämättä edes mitata, sillä tsh arvo nousee 95% ssa tapauksia ja on merkki vajaatoiminnasta. Primaarin kilpirauhasen vajaatoiminnan voi aiheuttaa autoimmuunitulehdus, kilpirauhasen radiojodihoito tai leikkaus. Muita syitä ovat esim. puoliäkillinen kilpirauhastulehdus, synnytyksen jälkeinen kilpirauhasen autoimmuunitulehdus (postpartaalinen tyreoidiitti) ja jotkin lääkkeet.

Muita riskitekijöitä ovat naissukupuoli, yli 40 vuoden ikä, lihavuus, tupakointi, tyypin I diabetes tai muu autoimmuunisairaus ja lähisukulaisen autoimmuunisairaus. (lähde: www.poliklinikka.fi)

Mutta mutta... Minullapa tsh arvo olikin viitealueella 1.45 MU/l (0.4-4.5) ja toinen mitattu kilpirauhasarvo S-T4-V -arvo minulla oli vain 7.6 pmol/l, kun viitearvo on 10.2-21.0)eli tämä kai heti sulki pis sen, että kyseessä olisi primaari kilpirauhasen vajaatoiminta.

Sentraalinen vajaatoiminta on harvinainen, vain 5 % kilpirauhasen vajaatoimintaan sairastuneista sairastaa sentraalista muotoa ja minä kai kuulun tähän ryhmään. Sentraalinen vajaatoiminta johtuu kai aivolisäkkeen tai hypotalamuksen toimintahäiriöstä. Useimmiten syynä lienee aivolisäkkeen kasvain. Juuri tämän vuoksi lääkäri lähetti minut jatkotutkimuksiin. Laboratorioarvoja otetaan lisää (S-T4-V tyroksiini, S-t3-V trijodityroksiini, S-PRL prolaktiini, TPO Ab). Aivolisäkettä tutkitaan mm. prolaktiinin mittauksella. Sain lähetteen myös keuhkoröntgeniin ja kaulan ultraääneen.

Erilaiset ajatukset ovat risteilleet päässäni. Onko minulla kilpirauhasen syöpä, kun kilpirauhanen tuntui suurentuneelta ja minulla on palan tunne kurkussa? Onko minulla kasvain aivolisäkkeessä? Onko minulla jotain muuta vakavaa? Joudunko leikkaukseen? Joudunko radiojodihoitoon, joka tarkoittaisi eristysselliä ainakin vähäksi aikaa? Vai selviänkö vain sillä, että minulle aloitetaan elinikäinen tyroksiinilääkitys? Vastauksia saan noin kuukauden päästä ja sitten kai tulee uusia kysymyksiä.

Ja tämä koko ruljanssi sai alkunsa siitä, että yhtäkkiä sain ahaa-elämyksen ja pyysin päästä kokeisiin... sellaista elämä joskus on

Kuolla en aio silti!