tiistai 18. maaliskuuta 2008

jännittää

Uusissa verikokeissa on käyty ja tuloksia odotellaan. Tällä viikolla menen kaulan ultraan ja keuhkoröntgeniin ja ne pelottavat vähän. Molemmat sinänsä kivuttomia, mutta pelkään sitä, mitä mahdollisesti löytyy. Samoin jännittää myös se, että ultrassa otetaan ohutneulanäyte, jos jotain epäilyttävää havaitaan ja se kai saattaa sattuakin.

Olotila vaihtelee niin kuin on tehnyt jo pitkään. Välillä olen niin väsynyt, että aloitettu liike, kuten sukan laittaminen jalkaan jää puolitiehen ja silmissä on tuijottava mitään näkemätön katse. Havahdun tilasta usein, siihen, kun mieheni tai joku lapsistani kaipailee. eikä pitkät yleensä pitkään ole päällä kerrallaan. Saatan myös nukahdella istuvilleen, ellei minulla ole todellista tekemistä. Toisaalta joskus yllättää energiapuuska, jolloin saan hetkessä aikaiseksi enemmän kuin normaaliviikon aikana yhteensä. Tällainen tarmonpuuska yllätti toissailtana ja sain askartelukamat järjestettyä ja niitä minulla on paljon. Nyt on pitänyt myös syntymäpäiviä järjestellä ja hyvin jaksoin, vaikka fyysisesti väsyttikin. Synttäreiden järjesteleminen nyt vain sattuu olemaan minulla mieluisaa puuhaa.

Kilpparioireet jatkuvat ja olen oikeastaan alkanut jopa odottaa lääkitystä, vaikka se ensin kauhistuttavalta ajatukselta tuntuikin. Olen ylenmäärin turvoksissa koko ajan ja paino vain nousee, vaikka yritän sitä pudottaa. Taas oli tullut viikossa 200 g lisää:-(

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Hei!Mulla sama ongelma tuon kilpparin vajiksen kaa, laitan sut suosikkilistalle ja vaihdetaan kommentteja joskus ;) löydät mut osoitteessa http://kisuliina.vuodatus.net