torstai 20. maaliskuuta 2008




Tänään oli sitten ultra ja keuhkokuva. Minua jännitti kyllä. Jännitti ensinnäkin se, mitä mahdollisesti löytyy ja toisaalta se, pitääkö samalla ottaa ohutneulanäytettä. Inhoan neuloja, vaikka olen vertakin luovuttanut useita kertoja. Se luovuttaminen käsivarresta ei silti tunnu yhtään niin ikävältä ajatukselta kuin se, että pitäisi antaa jonkun pistää neulalla kaulaan. Ikävä ajatus kertakaikkiaan! Menin siis jännittäen röntgenosastolle ja ilmoittauduin. En ehtinyt istuakymmentä minuuttia kauempaa, kun jo pääsin sisään. Ensin röntgeniin. "Riisu ylävartalo paljaaksi" - käskettiin. Voi ei - eikö edes rintsikat saa jäädä! No tiesinhän toki, ettei, mutta silti tuntui epämiellyttävältä esiintyä vähäpukeisena, vaikka kyllähän röntgenhoitajat ovat varmasti kaikkeen tottuneet. Keuhkokuvauksen jälkeen sain ohjeet kävellä heti kaulan ultraan. Pääsin sinnekin saman tien sisään. Asetuin makuulle ja sanoin, että jännittää. Pyysin lääkäriä vielä selostamaan, mitä näkyy, sillä tieto rauhoittaa minua. Olin hyvin huojentunut, kun kuulin, ettei syöpäpesäkkeitä näy ollenkaan! Jiihaa! Mulla ei ainakaan ole kilpirauhasen syöpää! Mutta oikeasta kilpirauhasen lohkosta löytyi kaksi pientä struumakyhmyä ja lisäksi ilmeisesti useitakin pieniä kolloidikystia. Ohutneulanäytettä ei tarvinnut ottaa ja nuo löydökset ovat ilmeisestikin hyvin tavallisia ja sinänsä harmittomia. Niille ei siis tarvinne tehdä mitään. Viikon päästä on lääkäri ja kuulen sitten lisää, mikä minua vaivaa. Tai siis, mistä vajis johtuu. Kysäisenpä sitten, pienenevätkö struumakyhmytkin tyroksiinilla. Tällä hetkellä fiilikset ovat melko hyvät. Pääsiäistä lähdemme viettämään Ylläkselle ja toivotaan, että kukko munii oikein paljon tänä vuonna!

5 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Olen myös 3-lapsen äiti jolla todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta viimevuoden puolella.
Lääkityksen olen saanut mutta kilpirauhanen ei ole sittenkään pienentynyt. Kaikki mahdolliset testit on tehty. UÄ, ohutneulabiopsia ja verikokeet. Lääkkeeksi sain Thyroxinia jota otan yhden päivässä. Senkka on laskenut mutta muut arvot TSH ja T4V eivät. Silti lääkärin mielestä lääkitys tehoaa. Väliin on ollut kipuja kilpirauhasessa ja kuumeilua. Hikoan toisinaan ja toisinaan en. Huimausta on usein.
Lääkärin mielestä nämä kuuluu vain asiaan kun soitin sille ja kysyin. Käski ottaa vain Buranaa ja siirsi mut tk:n harteille. Kilpirauhanen on nyt myös suurentunut toiselta puolelta. Herää kysymys onko lääkitys oikea.

Anonyymi kirjoitti...

Hei, miksi et päivitä sivuasi?Viimeksi oot maaliskuussa kirjotellu..blogilistalle päivittyy koko ajan, mutta mitään ei kuitenkaan ole tullu.

Anonyymi kirjoitti...

Heippa! Sinulla ja Anonyymille sanoisin, että kannattaisi kokeilla t3 lääkitystä eli Liothyroniinia, jos vaivat eivät helpota Thyroxinilla. Sen on todettu pienentävän esim.struumaa tehokkaasti ja ongelma saattaa muutenki olla solutasolla tässä vajarissa, jolloin thyroxin lääkitys pahentaa tilaa entisestään. Kannattaa käydä sivulla. www.kilpirauhanen.com tietopankki on hyvä tiedonlähde asiaan. Tsemppiä kohtalotovereilleni!

Tapio # kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
Tapio # kirjoitti...

Hei, mitä teille sentraalisen hypotyreoosin sairastajille tänään kuuluu? Minulle lääkäri soitti ensimmäiset tulokset eilen ja TSH on normaali, mutta T4V paljon alle viitearvojen.